Neeka ja Vili

Havukorpeen on tuloillaan paimensukuisia lapinkoiria. Eihän minun pitänyt lapinkoiriin enää sekaantua millään tavoin, mutta Neeka vei jalat alta ja se oli menoa. Valtaisa Kiitos Neekan omistajalle Kaisalle perheineen siitä, että saan Neekan jalostuslainaan. Tavaksi en ajatellut tätä pörröversion kasvattamista ottaa edelleenkään, mutta eihän sitä tiedä vaikka joskus toinenkin pentue tulisi... Ja jos vaikka joskus niitä porokoiria...

Toukokuun toiseksiviimeisellä viikolla saivat toisensa Neeka ja Vili. Ultran mukaan pentuja on tuloillaan, joten ensimmäisten havukorpelaisten pitäisi syntyä heinäkuun loppupuolella. Tämä on minun kasvattajanurani lisäksi myös kummankin vanhemman ensimmäinen pentue. Sukusiitosprosentti 8 polven mukaan on 5,04% ja sukukatokerroin on 0,41. Pennut tulevat kasvamaan keskellä lapsiperheen arkea.

Yhdistelmä koiraNetissä.

neekavili1.jpg



Vili eli Pilvipolun Vilivilpertti on 11-vuotias virkeä herrakoira, joka elää kaksilapsisessa perheessä tällä hetkellä yhden narttukoiran kaverina. Se on kisannut agilityssa nuoren emäntänsä kanssa aina kolmosluokkaan saakka. Vilin lonkat on A/A (lonkkaindeksi 112) ja silmät on tutkittu terveiksi viimeksi 1/2012.

Vili on reipas ja vetreä uros, jonka iloiseen ja sosiaaliseen luonteeseen oli pakko ihastua, kun sen tammikuussa tapasin. Myös astutusreissuilla Vili ihastutti periksiantamattomuudellaan ja innollaan. Vilillä on takana pari epäonnistunutta astutusta, joten jännitti kovasti miten käy.


neekavili2.jpg

Neeka eli Reppulin Eilinel on viisivuotias lempeyden perikuva, joka elää yksilapsisessa perheessä toisen narttukoiran kera. Neekan kanssa on harrasteltu monenlaista agilitysta hakuun ja tokoon, mutta kisakenttiä se ei ole päässyt (vielä) korkkaamaan. Neeka keräsi luonnetestissä kokonaispisteet 201 ja näyttelystä se on saanut EH:n ja T:n. Sen lonkat on A/A (lonkkaindeksi 109), polvet ja kyynärät 0/0. Silmät on tutkittu terveiksi viimeksi 4/2012.

Kun Neeka tuli mulle ensimmäistä kertaa hoitoon pari vuotta sitten rakastuin siihen lopullisesti. Kun viikon jälkeen Neeka haettiin, oli yksi ensimmäisistä kysymyksistä onko Neekalle suunnitteilla pentuja ja jos ei ole, saanko sitä jalostuslainaan. Herttainen, kuuliainen ja uskomattoman helppo koira, joka solahti meille kuin tyhjää vain.