Riemunkirjavat

28.9.2015 syntyi ensimmäiset Havukorven lapinporokoirat, vaatimattomasti 12 vuotta kennelnimen hankkimisen jälkeen. Pentueen vanhemmat ovat Iltahämyn Ystävän Riemu ja Pepi. (Yhdistelmä koiranetissä)

Riemulla on A/A (indeksi 114) lonkat, 0/0 kyynärät ja 0/0 polvet. Sen silmissä on MRD, joka ei haittaa koiraa, eikä ole jalostuksen este, kunhan partnerilla ei ole samaa ongelmaa. Luonnetestissä Riemu on saanut tuloksen +170, laukauskokematon.
Pepin silmät on tutkittu vielä vuonna 2014 terveiksi. Sen luustoa ei ole tutkittu, mutta jälkeläisten tulosten perusteella sen lonkkaindeksi on 101. Molemmat vanhemmat on geenitestattu pompentaudin ja prcd-PRA:n osalta. Pompentaudin osalta kaikki pennut ovat vanhempiensa tavoin terveitä, mutta koska Pepi on PRA:n kantaja, geenitestaan kaikki pennut ennen luovutusta. Yksikään pennuista ei voi sairastua PRA:n tähän muotoon, koska Riemu on testattu terveeksi.

Riemu synnytti kuusi pentua, joista yksi oli kuollut jo syntyessään. Viidestä pennusta kolme on uroksia ja kaksi narttuja. Kaikkien suureksi hämmästykseksi kaksi pennuista (1u+1n) ovat väritykseltään keltaisia. Kyseinen väri ei tämän hetkisen rotumääritelmän mukaan ole sallittu, joten näyttelyintoilijalle nämä pennut eivät lähde, joskaan en tätä pentuetta voi muutenkaan suositella näyttelytuloksia havittelevalle. Loput kolme ovat emänsä tavoin riistanvärisiä.

Riemu jouduttiin keinosiementämään Pepin jalkavamman vuoksi. Pepi ei pysty varaamaan jalalleen niin paljon painoa kuin astuminen vaatisi. Synnytys sujui hitaasti, mutta ongelmitta ensimmäisen neljän pennun osalta. Luulin jo synnytyksen loppuneen, mutta Riemua silitellessäni tunsin mahassa vielä selvän pennun kokoisen möykyn. Edellisen syntymästä oli jo useita tunteja, joten suuntasimme eläinlääkärin luo, jossa syntyi yksi kuollut pentu oksitosiinin ja kalkin avustuksella. Tämän jälkeen löytyi kohdusta vielä yksi syke ja viimeinen pentu syntyi kotimatkalla autoon.

Riemu on todellakin nimensä veroinen koira. Kaikki on Riemun mielestä ihan parasta elämässä. Ihmiset on huippuja, kaikki koirat on potentiaalisia kavereita, tekeminen on kivaa ja ennen kaikkea ruoka on maailman parasta. Vaikka Riemu on sijoituskoira, on se selkeä osa meidän laumaa, sillä se on 4,5 ikävuotensa aikana ollut meillä ja elänyt osana meidän laumaa ainakin puoli vuotta. Riemu sujahtaa meidän laumaan aina mutkattomasti, vaikka omia narttukoiriakin on kaksin kappalein.
Riemu ei ole mikään rotutyypillisin lapinporokoira. Sillä on pitkämäinen pää ja loiva otsapenger, kevyt ja hitaasti kehittyvä runko sekä kihara, pehmeä karvapeite. Sen ainoa näyttelytulos on T, jonka se pokkasi erikoisnäyttelystä täysin karvattomana.
Riemulla ei ole koskaan ollut mitään terveydellisiä ongelmia.

Pentueen Pepi-isän haltijan kirjoittamaa:
Pepi (ER51820/08) on syntynyt 05/2003, eli se on nyt jo yli 12-vuotias uros. Pepi teki pitkän ja kehutun uran porokoirana Hetassa. Itse tutustuin Pepiin vuonna 2012, Pepin jäätyä jo työhommista eläkkeelle. Ajatuksena oli astuttaa silloin omistuksessa oleva sijoitusnarttuni tällä mielenkiintoista sukua olevalla vanhemmalla herralla. Astutusreissulta 2012 loppuvuodesta Pepi palasi vielä joksikin aikaa Hettaan, mutta päätyi sitten elämässä itse kullekin tulevien käänteiden vuoksi minulle pysyvästi keväällä 2013. Pepi on ollut ikänsä terve ja hyvässä kunnossa. Silmistäänkin se on terve edelleen, eikä muitakaan terveysongelmia ole ollut. Pepin eläkevuosia on kuitenkin varjostanut tapaturma, joka sille sattui viimeisellä työkeikallaan Lapissa. Porojen perässä mennessään Pepi oli johonkin satuttanut vasemman takajalkansa pahasti, siinä oli ammottava haava, jota jouduttiin kursimaan ja ja tikkaamaan kasaan isolla vaivalla. Luita ei ollut poikki, mutta jänteet ja pehmytkudokset vaurioituvat pahasti. Haava parantui aikanaan, mutta kudokset arpeutuivat voimmakkaasti, eikä jalka palannut entiselleen. Pepi on onnettomuudesta lähtien ontunut pysyvästi. Jalan virheasennon ja jäykkyyden takia astumisetkaan eivät tuottaneet tulosta, vaikka herra on viriili ja ymmärrystä juoksunarttujen päälle on yhä edelleen, ja kiinnostusta astumiseen. Niinpä Pepi sitten on elellyt vapaaherran elämää narttulauma kanssa Pohjois-Karjalassa nyt jo yli kahden vuoden ajan.
Aikuisten ihmisten ja koirien lisäksi perheeseemme kuuluu osa-aikaisesti 3 lasta. Kaikkien kanssa Pepi on tullut toimeen, lastenkin kanssa se osaa olla todella hyvin. Silitystä ja hellyyttä saisi tähän mieheen antaa vaikka miten monta tuntia vuorokaudessa. Mukavan ja ystävällisen luonteen lisäksi Pepi on mielestäni ihan mukavan näköinenkin, etenkin kun se on rotuunoton kautta tullut rotuun. Pepin juuret ovat Norjan puolen työkoirissa. Kooltaan Pepi on urokseksi pienehkö, mutta kokoonsa nähden sopivan vanttera ja selkeästi uros. Turkki herralla on todella upea, tiheä ja paksu pohjavilla, ja sopivan pituinen ja karkea peitinkarva. Olen todella iloinen, että vaikka itselläni ei Pepille sopivaa narttua enää ollutkaan jouduttuani sijoitusneidistäni kaihin takia luopumaan, niin nyt Pepille vielä on jälkeläisiä tulossa. Pepillä on kaksi aiempaa, pienehköä pentuetta, joista toisesta on ihan mukavasti jatkoa tullut (emänä myöskin rotuun otettu Helmiina, ER51812/08). Pepin ensimmäisessä pentueessa oli 3 pentua, joista vain yksi on jatkanut sukuaan.
Näin mukavalle, erisukuiselle ja vanhanakin terveelle urokselle todella toivoin vielä edes yhtä pentuetta - etenkin kun se nyt on vähän helpommin saavutettavissa, kuin Pohjois-Lapissa asti. Joitakin kyselijöitä on menneinä vuosina ollutkin, mutta aina ne ovat jääneet asteelle "renkaan potkiminen", ja aika kului, ja pappakoira vanheni... On vaikea kuvailla, miten iloinen olin, kun Maria päätti vielä sijoitusnarttunsa kanssa ottaa riskin, ja kokeilla tämän vanhan uroksen käyttöä. Olisihan siinä voinut käydä niin, että pentuja ei olisi tullut, ja sijoitussopimus olisi ehtinyt jo umpeutua. Vielä onnellisempi olin, kun ultra näytti pentusia olevan tulossa. Papan geenit jatkuvat vielä sittenkin edes tämän yhden pentueen verran!!


Pennut kasvavat meillä ensimmäiset elinviikkonsa rauhalliseen paikkaan sijoitetussa pentulaatikossa, josta ne 3-4 viikon ikäisinä siirtyvät asumaan keskelle kaikkea elämää, eli keittiöömme. Siellä ne elävät mukana lapsiperheemme arkea, jossa kuuluu ääniä, kolinaa, puhetta, juoksemista, kinastelua, huutamista, menemistä, tulemista. Niitä nostellaan, pyöritellään, tönitään tuolinjaloilla, astutaan päälle (vahingossa toki), nuuhkitaan, halitaan, tanssitetaan, katsotaan silmiin, namitetaan, hellitään. Pentuja pyörittelee niiden täällä olon aikana kymmenet ihmiset, isot ja pienet, hellästi ja vähän rajummin. Ne tutustuvat omiin aikuisiin koiriimme ja mahdollisesti muihin turvallisiin aikuisiin koiriin, pyrkimykseni mukaan johonkin toiseenkin eläinlajiin (lampaisiin ensisijaisesti). Ennen luovutusta niitä on kuljetettu autolla ja ulkoilutettu niin vapaana kuin remmissä ja niin omassa pihassa kuin vieraassakin ympäristössä.