Mehtä

Lapinporokoiranarttu Jahkkas Ehta Metsänneito ER34699/01 (s. 21.07.2001, k. 29.6.2011) 

Mehtä oli ensimmäinen koirani, jonka itse hankin. Siitä piti tulla Havukorven kantanarttu, mutta liian monet seikat puhuivat pennuttamista vastaan, suurimpana niistä Mehtän emältä, Varjolta löytynyt perinnöllinen kaihi. Näin ollen Mehtä steriloitiin puolitoistavuotiaana. Myös voimakas ja iän myötä pahentunut paukkuarkuus, ruoka-aineallergia ja anaalirauhasvaivat ovat olleet Mehtän vaivoina. Anaalirauhaset poistettiin kesällä 2007 ja ne todettiin ylisuuriksi. Leikkauksesta toipuminen oli vaativaa, mutta sittemmin koira voi huomattavasti paremmin ja vaikutti iloisemmalta.    

Mehtästä ei tullut jalostuskoiraa, eikä myöskään sellaista harrastuskoiraa, jota alunperin hain. Agility ei sovi koiralle, joka ei näe mitään järkeä hyppimisessä pelkästä hyppimisen ilosta ja paukkuarkuuden vuoksi jouduimme unohtamaan myös palvelus- ja hyvin alkaneen pelastuskoirauran. Ainoa laji, joka tuntuu Mehtälle sopivan ilman mitään ongelmia, oli vesipelastus. Kahtena kesänä yritimme osallistua vesipelastuksen soveltuvuuskokeeseen ensimmäisenä lappalaiskoirana (tietojeni mukaan), mutta molemmilla kerroilla suunnitelmat menivät myttyyn. Ensimmäisellä kerralla koetta edeltävänä päivänä Mehtää puri käärme ja seuraavana kesänä koira oli muuton ja monen muun asian jäljiltä niin stressaantunut, että osallistumisesta ei olisi tullut mitään.                                                                 

Kaikesta huolimatta Mehtä oli oiva kotikoira ja hyvä perheenjäsen.

Helmikuussa 2009 Mehtä muutti vanhempieni luo Savoon. Totesimme, että eläminen lapsiperheessä stressaa Mehtää liikaa ja sen on parempi päästä rauhallisempaan ympäristöön. Mehtä sopeutui nopeasti uuteen elinpaikkaansa ja tuntui viihtyvän hyvin. Päätimme kuitenkin, että kun talon vanhemman koiran, Assan, tulee aika jättää maallinen vaellus, pääsee Mehtäkin sinne missä ei tarvitse pelätä eikä ahdistua. Se aika tuli vajaata kuukautta ennen kuin Mehtä täytti 10.

Hyvää matkaa Mehtä, minun on niin kova ikävä!

 

Terveys: 

Lonkat C/A

Silmät terveet (tarkistettu 03/2003, 03/04, 05/05, 10/06 ja 04/08) 

Mehtän prcd-PRA status on A 

 

 

 

 

Mehtä on luovuttanut verta koirien geenitutkimukseen HC:n (perinnöllinen kaihi) aiheuttavan geenin löytämiseksi.

mehta.jpg

Kuva: Johanna Laiholahti 

Mehtä koiraNetissä