Lumi
Lapinporokoiranarttu Korpikairan Ikilumi ER59378/12 (s. 17.11.2012)
Lumi on minulla sijoituksessa Korpikairan kennelistä. Sen on tarkoitus tehdä pennut Korpikairaan syksyllä 2015.Lumilla on vahva raajaluusto ja todella paksu ja tuuhea turkki, joka kihartuu jonkin verran. Lumin häntä kiertyy voimakkaasti selän päälle.
Lumi on hyvin omalaatuinen koira. Toisaalta sillä on moottoria mihin vain, mutta toisaalta se on todella pidättyväinen ja arka. Lumin kanssa on haastavaa tehdä asioita, mutta onnistumiset ovat sitäkin palkitsevampia.
Lumi on toisten koirien suhteen hyvin epäsosiaalinen, eikä lähtökohtaisesti tule toimeen vieraiden koirien, erityisesti narttujen kanssa. Lumi on myös ihmistä kohtaan hyvin pidättyväinen, eikä ole heti kaikkien kaveri. Lumilla on myös taipumus paikata epävarmuuttaan aggressiolla.
Lumi on kuitenkin voimakkaasti ihmiselle työtä tekevä koira, jolla riittää moottoria hyvin pitkäkestoiseen työhön. Se ei ole pentunakaan tuhonnut juuri mitään ja se on hyvin nopea oppimaan asioita, myös sellaisia, joita en haluaisi sen oppivan. Vaikka Lumi on pehmeä, ei se mene rikki kovemmastakaan komentamisesta, vaan sietää yllättävän paljon painetta.
Lumin kanssa on käyty paimentamassa sekä lampaita että poroja. Erityisesti lampailla, joita on tavattu jo useaan otteeseen, on Lumi todella taitava. Töissä ollessaan, se ei välitä mistään ympärillä tapahtuvasta ja olemme saaneet rauhassa tehdä töitä myös yhdessä muiden melko epäsosiaalisten koirien kanssa. Lumi on rotutyypilliseen tapaansa vahvasti poispäin ajava, mutta sillä on myös vahva pysäyttäminen. Se on oppinut tekemään töitä sopivalla vireellä ja kykenee siten hyvin pitkäkestoiseenkin työhön. Lumin ollessa 2 vuotta 8 kuukautta, kävimme kaksipäiväisellä paimennusleirillä, jonka aikana reilu 20-päinen lauma kuljetettiin yhteensä 14km matka. Koiria kyseisessä kuljetuksessa oli mukana kuusi. Ensimmäisen kerran Lumi pääsi paimentamaan n. 1,5 vuoden iässä.
Lumi kävi luonnetestissä toukokuussa 2015 2 vuoden ja 6 kuukauden iässä. Ennakkoon en osannut yhtään arvioida millaiset pisteet Lumi tulee saamaan, sillä se on hyvin erikoinen koira. Jälkikäteen, kun saatuja pisteitä mietti, olivat ne hyinkin Lumin näköiset. Osa-aluepisteet olivat seuraavanlaiset:
I Toimintakyky +1a (Kohtuullinen)
II Terävyys +3 (Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu +3 (Kohtuullinen, hillitty)
IV Taisteluhalu +2a (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1b (Hermostunein pyrkimyksin)
VI Temperamentti +3 (Vilkas)
VII Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +2b (Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen)
+++ Laukausvarma
Kokonaispisteet: +159
Näyttelystä Lumi on käynyt 4 kertaa ja saanut joka kerta arvosteluksi H.
Terveys:
Lonkat A/A |
Kyynärät 0/0 |
Polvet 0/0 |
Silmät terveet (tarkistettu 11/14) Lumin prcd-PRA status on vanhempien tulosten perusteella A Pompen-taudin tulos B, eli kantaja |
Lumi koiraNetissä